Ihminen kuvittelee olevansa se minkä mukaan hän on luokitellut itsenä.
Eli hän jakaa itsensä sarakkeisiin kansallisuutensa, poliittisuutensa, työnsä, asenteensa, musiikkimakunsa, koulutuksensa jne jne suhteen. Ihminen tuntee sarakkeet, mutta hän ei ole ne. Hän ei ole yksikään sarake. Hän ei mahdu yhteenkään sarakkeeseen.
Sarakkeet ja määritelmät voivat antaa suuntaa ihmisestä, mutta hän ei ole yksikään määritelmä. Sarake/määritelmä on staattinen, kun taas se, mitä ON, ohittaa ja ylittää kaikki määritelmät. Sinä Itse et mahdu yhteenkään määritelmään. Ihminen saattaa tietää tämän, mutta haluaa sen unohtaa, varsinkin kun kyseessä on toiset ihmiset. Ihmisen demonisointi alkaa omien lokeroiden ahtaudesta/ mustavalkoisuudesta... ja näihin lokeroihin ihminen on aluksi tietenkin sullonut itsensä, eikä suostu missään määrin suostu näkemään mitään ristiriitaisuutta.
Yksinkertaistaen:
"Tykkään metallimusiikista joten en voi tykätä mistään muusta koska oikea metallimusiikin kuuntelija on täysin uskollinen genrelleen. Kaikki muu musiikki on roskaa ja sen kuuntelijat myös. Pidän kyllä tuosta yhdestä biisitä, joka ei ole metallimusiikkia... joten en halua muistaa tätä asiaa."
Samalla logiikalla edetään muissakn kysymyksissä. Mustavalkoisuus ja ehdottomuus on kiinni siitä kuinka tiukasti pidetään kiinni siitä omasta genrestä. Ja tämän oman genren ympärille sitten kyhätään oman persoonallisuuden risuista puumajaa.
Luokittelu tarkoittaa sitä,
että luokittelet itsesi sen perusteella,
mihin osastoihin olet sijoittanut itsesi 😜
Viime kädessä tämä on kuitenkin täysin tarpeeton liike.
Sinä et tarvitse mitää lokeroa ymmärtääksesi
sitä mikä sinä olet
täysin lokeroimattomana,
täysin vapaana,
täysin sinuna.
Sinun todellinen kotisi on tässä ja nyt.
Thich Nhat Hanh
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti